|
29.11.2009 - 08:17
Tervehdys jälleen pitkästä aikaa! Juuri kun olen jotain käsityöpohjaista tehnyt ja saanut valmiiksikin, unohdin ottaa siitä kuvan! Se on kuin kalavale, tosi hienot tossut tein, herttaiset ja kauniit, valkoiset ja vaaleanpunaiset ja sellofaaniin käärittiin, mutta ei ole todisteita.. Piru vie! Mutta vakavasti puhuen, söpöt ne oli. Meillä töissä oli iloinen perheen lisäys ja annettiin varpajaislahjaksi käsintehdyt tossut. Tossut tein sikäli poikkeavalla tavalla, että tein vahvasta huovasta pohjat ja muotoon virkkasin päällisen. Minulla taitaa olla peräti yksi kappale vastaavanlaista sinisenä, pitää varmaan ottaa siitä kuva jossakin vaiheessa... Mutta sitten asiaan, mitä oli alunperin tarkoitus blogittaa. Juju -kerhosta tuli aivan ihana kirja Lahjoja Rakkaudella. Olen hiukan kyllästynyt käsityökirjoihin viimeaikoina, kun ne ovat sellaisia "muka-luovia", ajatukset varastettu ihmisiltä, jotka ovat ne itse kehitelleet, ja ollaan kuvattu ne vain omassa studiossa ja laitettu omiin nimiin. Olen vahvasti sitä mieltä, että kun katselee käsityöblogeja, sillä on niin paljon osaamista ja taitoa, että kunnia pitää antaa niille, jotka sen ovat keksineet. Jos ei ole itse keksinyt, antaisi kunnian niille teoksessaan, jotka sen ovat oikeasti tehneet. Tässä kirjassa oli jotain sellaisia juttuja, mitä en ole ihan vähään aikaan ainakaan nähnyt. Paljon totta kait on sellaista, joka on jo jossain tullut vastaan, mutta iloisia poikkeuksia löytyy.
Tässä kuvassa on yksi esimerkki siitä, mitä en ole aikaisemmin nähnyt. MInua saa korjata, jos olen väärässä! Tuo pitsiliinasta leikattu kukka, johon on virkattu vihreä reuna. Aivan ihana idea! Mutta kaikesta paatoksesta huolimatta, oikein mukavaa adventtia! Joulun tunnelmissa käykäähän katsomassa myös tuota minun joulublogiani Joulu Kainuunkadulla - Jaana 14.11.2009 - 17:10
Tervehdys Pitkästä Aikaa! Oletteko surffailleet viime aikoina julkkisjuorusivuilla tai lukeneet muotilehtiä? Näyttelijä Cate Blanchett on näyttäytynyt punaisella makolla isoäidin neliömekossa.
Valmistajana mekolla on australialaissuunnitteluduo Romance was Born. Suunnittelija Lucas Sales kertoi eräässä haastattelussa, että pohjan (eli viltin) en tehnyt suunnitteljan äiti, josta suunnittelijat ovat sitten muokanneet mekon. Sanoisin, että aika veikeä! Miltähän tuo vain näyttäisi beige -valkea-ruskea yhdistelmällä? Kenties yksivärisellä, pykälällä tehdyllä, tyköistuvalla hihalla...? Täytyy sanoa, etten tiedä, että mitä sanoa... Ensin katson, että huh, mutta sitten katson vähän pitempään, että hmmm.. ei huonompi... Nyt olisi minun mielestäni hyvä aika tehdä suomalaisilla suunnittelijoilla kokonainen mallisto tällä teemalla. Muotivärit, jotka näkyisivät malleissa.. violetti, lime, turkoosi... takkeja, paitoja, mekkoja, päähineitä! Kerta ulkomaalaiset ostavat, tulisi suomalaisten näyttää osaamisensa ja lyödä rahoiksi! Ketkäs ne olikaan niitä Paola Suhosen luottokutojat tuolla Hyrynsalmella? VinkVink! Edit: lisää ajatuksia isoäidin neliöistähän löytyi täältä - Jaana 24.10.2009 - 07:42
Huomasin surffatessani blogilistalla, että aina kun olen tehnyt sisustukseen liittyvän bloggauksen, jokunen tilaaja on karannut. Olen siis nyt pyhittänyt tämän blogin nimenkin mukaan vain neuleblogiksi ja jatkan sisustusbloggausta uudessa blogissani Koti Kainuunkadulla. Käsityöuutisista sen verran, että olen aloitellut tekemään itselleni joululahjaksi pitkää kaulahuivia jämälangoista.. ongelma vain on siinä, että vaaleanpunaista seiska veikkaa ei ole enää jämälangoissani eikä kaupossa ja kun kaulahuivi on palmikkohuivi, saattaa siitä tulla oudon näköinen, jos sen tekee loppuun toisella värillä.. pitää tonkia vielä lanka kaappi ylösalaisin, ettei tarvitsisi mennä liian luovaksi. Oikein ihanaa päivän jatkoa kaikille! 22.10.2009 - 23:13
Tänään on ollut täysi tohina kotona, kun olemme laittaneet isolla vaihteella asuntoa kuntoon ja alkaneet valmistella viikonlopuksi leivonnaisia. Aikaisemmassa bloggauksessa lupailin kuvaa meidän "keittiökaapista" tai aamiaiskaapista, kuten minä sitä kutsun. Yhdessä huoneistamme oli tämä tamminen vaatekaappi kun muutimme ja heti päätimme, että se siirretään keittiöön. Jo jokusen vuoden olen haaveillut kaapista, jonne saisi kaikki vedenkeittimet ja leivänpaahtimet piiloon, etteivät ne veisi tilaa keittiötasoilta. Toisen oven takana ovat kattilat ja ruokapakkaukset, toisella puolella on vedenkeitin, syviä lautasia ja myslipaketit, eli "aamiaispuoli" sekä valo, joka syttyy, kun oven avaa.
Tämä kaappihan on siis seuraavalla seinällä tätä keittiötä nähden...
ja keittiötä vastapäätä on siis tämä ruokapöytä
Ja tänään mieheni laittoi ruokapöydän päälle kruununkin! Keittiö alkaa melkein olla siinä muutamaa pientä yksityiskohtaa lukuunottamatta (tavaroiden viimeinen paikka, matot, jatkuva siivous...sellaista pientä...) Täytyy tunnustaa, että kuljen aina hiukan eri teitä kuin muut. Minä kävin VASTA NYT Ullan unelmassa. Kirjaa Pipareista pitsikakkuun olen jo jokusen viikon lukenut, mutta tänä aamuna yhdellä sivulla havaitessani muffinsitelineen, oli minun pakko päästä käymään siellä, jotta saisin itselleni samanlaisen. Ja kun oli muffinsiteline, oli pakko myös tehdä muffinseja. Vähän sudeksi taisivat mennä, koska en todellakaan osaa käyttää vanillakremeä, mutta muuten ihan hyviä sitruunamuffinseja. Hiukan ehkä turhan äkäinen pinnoite ja värikin meni pieleen, halusin pinnoitteesta oranssia, mutta siitä tulikin vaaleanpunainen... Siispä vietämme vaaleanpunaista halloweenia...
Mutta toinen leipomukseni onnistui varsin hyvin.
Eli porkkanakakku. Joskus luvatulla 90 -luvulla luokkakaverini Hanna-Elina toi lahjaksi porkkanakakkua ja siinä oli sokerimassasta tehty porkkana päällä, joten ajattelin olevani luova ja tehdä samanlaisen. Vasta jälkikäteen googletettuani porkkanakakun huomasin, että sitä ei taideta enää tehdäkään ilman porkkanoita päällä, mutta toivotaan, että syöjät eivät lue ruokablogeja ja pitävät minua luovana 21.10.2009 - 23:45
Täytyy myöntää, että itse olen valtavan viehättynyt ajatuksesta Halloweeniin. Johtuen varmaan, että olen itse syntynyt juuri Halloweenin alla (kyllä, minulla on synttärit kohta =D). Olemme joskus siskon lapsien kanssa viettäneet Halloween juhlia, mutta nyt halloweenina en ole lapsenlikkana, joten saan viettää ihan omat juhlat. Ajattelin tehdä hiukan aikuismaisemmat Halloween sýnttärijuhlat. Ei mitään suoraa kauhujen kartano teemaa, vaikka kotimme välillä siltä tunnustaa pahimman remonttikaaoksen keskellä, mutta jotain pientä ja kivaa. Nyt kun Kajaaniin on viimein avattu Kodin Terra, olemme juhlistaneet mieheni kanssa tapahtumaa ostamalla kurpitsoja sieltä, niin isoja kuin pieniä ja niistä tehdään sitten jonkinlainen halloween -kattaus. Pihalle on myös ilmestynyt Tiimarista Kurpitsalyhtyjä ja lähipäivinä testataan, että miltäs ne näyttäisivät sitten kynttilöiden kera. Leivoslistaa olen hiukan mielessäni myös suunnitellut ja ainakin porkkanakakkua tulee pöytään, jotta oranssi teema jatkuu. Ja mokkapaloja oransseilla koristeilla jos löydän.. Muuta en olekaan vielä keksinyt. Varmasti syksyn kunniaksi voisi jonkinlaisen omenapiirakankin tehdä.. Mutta olisiko kenelläkään vielä jotain muuta mukavaa ajatusta... Kävin tuossa hakemassa netistä just vähän inspiraatiota Halloween koristeluun, tässä vähän fiiliksiä muillekin! Seuraavat pari kuvaa ovat Bunny Cakes -sivulta. Täytyy sanoa, että koukkuun jäin sivuille. Aivan ihania ideoita muun muassa halloweeniin. Enempää en edes kerennyt sivuilta katsoa, kun huomasin laittavani sen suosikkeihin, näihin sivuihin täytyy kyllä palata!
Country Living -sivuilla oli aivan ihania ideoita pihalla järjestettäviin Halloween -juhliin, mutta pelkään pahoin, että Kajaanissa taitaa olla liian kylmä näihin juhliin... No, ilmaston lämpiämistä odotellessa...
Alla oleva kuva osoitteesta http://zedomax.com/blog/wp-content/uploads/2008/10/pumpkin-wreath.jpg
Bañon -blogissa oli aivan ihania pikkuisia aaveita, joita voisi myös tehdä seikkailemaan pitkin kotia
Ja koska olen itsekin aikalailla yksinkertainen, yksinkertaisuus viehättää minua.
Päätöntä ratsumiestä on pakko rakastaa! Tiedän minkäelokuvan tulen katsomaan.. Nyt kun löytäisin vain silinterin jostakin pääsisin itsekin henkeen mukaan.. Niin ja kuva on BHG -sivuilta! Ja Halloweenina on paljon tapahtumassa! Juuri 31. päivä perheemme saa uuden vahvistuksen uudesta Blogi-koirasta (maltan tuskin odottaa, että saan vielä yhden pienen koiruksen kotiin!). Niin ja meidän Blogi -kissakin pitäisi esitellä... Mutta kaikki mukava aikanaan!! Jospa seuraavaan bloggaukseen mennessä saisin kodin siihen kuntoon, että uskaltaisin ottaa kuvia ihan esiteltäväksi asti! 18.10.2009 - 20:51
Kauhistus! Onko jo vuosi mennyt edellisestä bloggauksesta! Minne se vuosi meni? Kulunut vuosi on ollut täynnä tapahtumia, eikä vähimmäisenä se, että olemme muuttaneet toukokuussa uuteen kotiin, jota remontoidaan verkkaisella tahdilla nurkka kerrallaan. Saanen viedä Teidät pienelle visiitille kotiini? Tässä olisi meidän sisäänkäynti aurinkoisena kesäpäivänä...
.. josta kehkeytyi elokuun tummina lämpiminä ilmoina oikein mukava paikka sytytellä kynttilöitä ja viettää aikaa!
Ensimmäisenä huoneena valmistui makuuhuone. Lattia on nykymuodin mukaan totta kai pähkinää ja siltä pohjalta lähimme sisustamaan huonettamme. Koska tutuillamme oli jo ruskea - lime yhdistelmä, en halunnut matkia, joten valitsimme pähkinä - turkoosi yhdistelmän.
Ihana! Sain ihan omaksi sisustuslehtien sivulta tutun avokeittiön avohyllyillä ja ne ovat IHANIA! Monet kävijät ovat kauhistelleet, että eivät he ainakaan koskaa tuollaisia laittaisi, mutta hei, eivät he asunnossa asukkaan vaan meidän perhe. Me olemme taas todenneet keittiön niin toimivaksi, että olemme olleet hyvin tyytyväisiä siihen. Ihanat vanhat lasiset maustehyllyköt löytyivät ullakolta ja kellarista ja vielä olisi yksi tuollainen tallessa, pitäisi vain keksiä paikka, jonne se sopisi...
Ja lisää löytöjä kellarista ja ullakolta. Tämä on siis niin ihana ruokapöytä sarja että!! Vieressä on vielä vanha tamminen vaatekaappi astiakaappina, jospa siitä saataisiin myös kuva noin vuoden sisällä =D
Vielä on monta nurkkaa laittamatta ja monta kuvaa ottamatta, jospa niistä kuvia sitten kun ne valmistuvat!
22.10.2008 - 21:43
Ideariihestä piti tulla tuplasti isompi, mutta vuodatuksen ongelmista johtuen minulla meni hermot ladata kuvia ja teenkin siis vain puolikkaan bloggauksen.. toinen puoli julkaiskaamme myöhemmin. www.nymag.com sivuilla on taas tarjolla syksyn uusin muoti, jopa osa uudesta syksy 2009 muodista ja tavoilleni tunnollisena julkaisen nyt sitten hauskimmat, jännittävimmät, mielenkiintoisimmat ja mahtavimmat neuleideat teille. Kaikki kuvat ovat juuri noilta www.nymag.com -sivuilta. I planned this blogging to be double its size, but becouse of the problems of maintence, this blogging is just half of its orginal size. The rest of this blog will be published later when page works again perfectly. www.nymag.com has again provided to us newest fashion of fall 2008 and even spring 2009 and truely to my rituals I will present the funniest, most exciting, most interesting and the greatest knitideas to you all. Every single picture is from www.nymag.com pages. Alexander McQueen.
Tämä on mielestäni kerrassaan mahtava, samassa paketissa goottihenkeä, herkkyyttä, Romantiikkaa ja rokkia. On my mind this is absolutely fabilous, gothic and sensebility, romatic and rock, all in the same package.
Miten olisi tämä seuraavan kerran kun tekisi mieli neuloa pitsi huivi? How about this next time you want to knit a laceshawl? Behnaz Sarafpour:
Benjamin Cho:
Kiva pieni mekko kaiken kaikkiaan, mutta minä en ehkä allekirjoita tuota hirveä päässä.. saattaisi perättää pientä hilpeyttä Kajaanin kaduilla...Tuo toppi/mekko saattaisi näyttää aika hyviltä farkkujen kanssa... This is quite nice little dress, but I don't agree with the moose on top of the head. I think that dress/top might look great with the jeans.. Blugirl
Blumarine Blumarinella oli aivan ihania mohair-villatakkeja yhdistettynä seksikkäisiin alusasu-tyyppisiin satiinisiin (alus)mekkoon. Tämä olisi jo sellainen yhdistelmä, jonka voisi itsekin rakennella johonkin uusivuosibileisiin tms. Blumarine had a absolutely fabilous mohair-gardigans with the sexy satine lingerie type of dresses. This is the one combination that I would knit to myself to some new years party or so..
Byblos Byblos leikitteli syksyn mallistossa raikkailla väreillä ja paksulla langalla. Aivan ihania tapauksia, miten käytännöllisiä, sitä en tiedä, mutta eihän kaikkea nyt pidäkkään niin totisesti ottaa. Byblos played in this collection with colorful colors and with thick yarn. Every single is absolutely delicous piece, but I don't know how practical they are..Allthough you shouldn't take everything so seriously.
Tämä on mielestäni aivan ihana! I just LOVE this. Carlos Miele:
Celine
Toinen puolisko tästä bloggauksesta julkaistaan kun vuodatus saa hommat taas toimimaan.. Other half of this blogging will be published when vuodatus -page works finally again..
20.10.2008 - 22:36
Kymmenessä kuukaudessa olohuoneeni on kokenut mahtavan muodonmuutoksen tästä romanttisuuden mekasta toimivaan olohuoneeseen. Ja ainut syy tähän oli vain yksi 14 tuumainen televisio. Joka päivä sitä työssään törmää tilanteeseen, että yksi pieni muutos aiheuttaa suuren muutoksen, mutta ei sitä usko ennen kuin sen näkee.
Tämä oli olohuoneeni 14.1.2008 ja tämä se on nyt:
En osaa oikein sanoa, kummasta tykkäsin enemmän. Tavallaan pieni telkkari ja romanttinen sohva olivat sellainen ihana erilainen ympäristö mitä muilla ei ollut, mutta viimeinkin, 9 vuoden sisustamisen jälkeen, olen viimeinkin saanut tyylikkään olohuoneen. Tosin haittapuolena on, että se on lähestulkoon suora kopio Ikean katalogista, mutta on se kuitenkin tyylikäs (ainakin omasta mielestäni)
Tuo on niin ihana tuo punaisen ja valkoisen seinän kontrasti. Niin klassinen, mutta silti niin rohkea. Minulla on ollut ongelmia juuri tuon punaisen seinän kanssa. Olen niin ylpeä siitä ja rakastan sitä todella, mutta silti olisi niin ihanaa, jos se olisi vain valkea ja saisin vain pienillä muutoksilla tehdä kotiin uuden ilmeen. Myös olohuoneen toinen seinämä on muuttunut. Tässä on kuvia vielä syyskuulta, mutta alla näkyy olohuoneen uusi ilme.
Pyöreä peili on vaihtunut valkoiseen kehykseen ja "jouluvaloihin", jotka saavat loistaa yötä päivää..
Ja viimein: Olen saanut hankittua itselleni verhot! Pitkään mietin, minkä värin ottaisin, mutta sitten näin Jotexilla nämä aivan ihanan verhot, joissa on aivan sama kuvio kuin valkoisissa tyynyissä. Ja vaikka ensiksi mietin pitkään harmaita verhoja, sopii ne todella hyvin olohuoneeseen, koska televisio, kaiuttimet, verhotanko, sänky ja moni muu yksityiskohta on hopeaa. Ja voin sanoa aivan ylpeänä, että ne ovat mieheni valitsemasat verhot. Makella on kyllä hyvä maku, ei voi mitään!
Nyt kun katsoo noita kuvia, kävi mielessä, että olisi tietysti voinut silittää verhot ennen kuin laitoin ne ikkunaan, mutta eipä sitä kukaan muu kuin minä katsele päivittäin ja minä pystyn elämään asian kanssa. Myös vessa on saanut ohan pienen kasvojen kohotuksen vielä remontin jälkeen. Kun kävin viime viikolla Haaparannan Ikeassa, ostin Maken yllyttämänä pienen punaisen maton ja aikaisemmalla reissulla olin ostanut punaisen pyyhkeen. Nyt on ihana avata vessan ovi, kun siellä on aina tuollaiset ilon pillerit vastassa.
Kuten kuvasta näkyy, myös koiramme Santtu on ihastunut punaiseen paksuun mattoon. Tämä vessan ovi on ihan kotioveamme vastapäätä ja makuuhuoneen ja olohuoneen yhdistävän käytävän varrella, joten sieltä näkee kaiken oleellisen mitä kämpässämme tapahtuu. Lisäksi vessa on viilein huone asunnossamme, joten Santtu kuumana koirana mielellään makoilee siellä pää vessanpönttöä vasten. Mutta olen minä myös ihan oikeita käsitöitä tehnyt. Viimeisimpänä valmiina työnä tein Novitan Rose Mohair langasta Kiri- huivin uuden punaisen (yllätys yllätys) villakangastakkini kaveriksi.
Minulla oli aikomus tehdä huivista vielä paljon isompi, mutta jostain syystä, en uskaltanut tehdä viimeisiä riviä. Pelkäsin todennäköisesti, että jos aloitan tekemään vielä ne viimeiset isot rivit, en jaksaisi enää tehdä huivia loppuun. Sitähän Rose Mohairia jäi sitten kaksi kerää, joten aloin tehdä uutta huivia, joka sitten langan loputtua on jäänyt kesken jo pidemmäksi aikaa.
Ohje on vanhasta Novita huivista ja keskustaan olen käyttänyt jo jemmassa olevaa vihreää ikivanhaa mohair-lankaa. Saas nähdä milloin saisin tämän loppuun. Paha pelko, että kesken se taitaa jäädä. Mutta nyt, minä taidan jäädä tuijottamaan tuota olohuoneen uutta takaseinää ihastuneena miettien, miten olen onnistunut tekemään jotain noin hienoa... =D
07.09.2008 - 13:16
Viimeksi kun kirjoitin, oli meillä hiukan suru puserossa, mutta vähitellen elämä voittaa ja jaksaa muistella iloisia asioita. Mielen muuttuessa iloisemmaksi myös jaksaa alkaa ajatella positiivia asioita, kuten sitä, mitä kotona on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana. Meillä aloiteltiin keväällä vessaremonttia (joka tosin on vieläkin kesken jostain kumman syystä). Kuten yleensä, kyseessä piti olla vain "pientä pintaremonttia" tyylinen remontti, jossa vain vähän maalataan ja laitetaan muutama taso. Noh, toisin kävi. Vessastahan löytyi hometta, joka oli sen 30 vuoden aikana ainakin ehtinyt jo jonkin verran muhia. Alla onkin kuva mitä kaikkea alkoi löytyä, kun poistimme päälimmäiset lattia kerrokset. Sieltä löytyi lankkulattia, joka oli homehtunut ja kasvoi rihmastoa ja oli mädättänyt lattialaudatkin sekä sen alla olevan sahan purun.
Eihän siinä muu auttanut kuin ottaa koko vessa tyhjäksi ja alkaa rakentamaan pisteestä 0. Hyviäkin puolia siinä oli, sillä emme ajatelleet enää suppeasti, vaan meillä oli täysin tyhjä vessa, johon pystyimme alkaa rakentamaan siltä pohjalta mitä me toivomme. Ensimmäisenä lähtivät hirvittävät siniset seinät edellisen vuokralaisen jäljiltä ja puhdasta valkeaa koko vessa. Vanhat keittiövalaisimet lähtivät myös ja tilalle tuli ihania spotteja, jotka luovat oikein luksus tunteen vessaan. HOX! Peiliseinä lavuaarin yläpuolella on vielä kesken, joten sen takia siinä on sininen läikkä, kaikki tulee (joskus) jäämään laattojen alle.
Tässä on sama seinä vähän alhaalta päin. Lavuaarimme oli niin kaunis, eten halunnut luopua siitä millään, vaan asetimme sen alle tason, jolloin saimme viimeinkin laskutasoa vessaan. Jotenkin tuolla vessassa tuntuu nykyään menevän niin paljon aikaa, että siirsin vanhan keittiönkellon sinne, jotta sieltä joskus muistaisi tulla poiskin =D Rakastan vessaamme jo nyt vaikka se on kesken. Vanhaan siniseen ei saanut uutta ilmettä oikein mitenkään. Kaikki oli aina sinivalkoista. Nyt valkea-harmaassa sinne saa niin mukavasti laitettua uutta ilmettä pyyhkeillä ja vessamatolla. Aivan ihana! Jos vessamme on neutraali ja hillitty, olohuoneemme ei ole sitä. Ihanien punaisten seinien lisäksi hankimme keväällä sinne punaisen sohvan. Cheri divaani on Askosta ja väri on just passeli seinien kanssa. Valkoiset Rialto -tyynyt ovat myös Askosta ja tuovat ihanasti uutta pirteyttä sohvalle Ikeasta ostettujen valkoisten huopien kanssa. Tuossa sohvalla on myös valkoinen lastukori, johon olen laittanut kaikki kaukosäätimet. En tykkää yhtään kun niitä pitää muuten etsiä joka paikasta. Punainen huopa valkoisten päällä on Citymarketista, samoin kuin valkoiset lyhdyt.
Vaikka rakastankin kynttilöitä ylitse kaiken, olen säästänyt kaikki kynttilät Ellin haudalle ja laittanut kotiin lyhtyihin vanhoja jouluvaloja. Luovat aivan ihanasti tunnelmaa illalla kun rupeaa kokkailemaan keittiössä tai katsoo sohvalla elokuvaa.
Pahasti näyttää siltä, että Kajaanissakin alkaa syksy alkaa tulla urakalla tehden tilaa talvelle, mutta onneksi vielä aika ajoin saa nauttia olohuoneen ikkunasta tällaisista maisemista.
Ihanaa syksyn jatkoa kaikille, jospa lähiaikoina minulla olisi taas käsityöaiheisia bloggauksia tiedossa, kun olen tekemässä Jämälankatakilleni jatkoa samantyyppisellä torkkupeitolla. 10.06.2008 - 16:03
Elli 1.8.2003 - 10.6.2008 Olet aina muistoissamme pikkuinen Rääpäle. Ikävöimme sinua kovasti!
Pentueen pienin rääpäle. Elli on niin säälittävä kaikkien muiden pentujen joukossa, etten raaskinut antaa sitä eteenpäin, vaan pidimme sen itsellämme. Eihän kukaan raaski antaa pesueen pienintä pois! Elli oli siitä hauska pentu, että kun hän meni maitokupille, hän oli pesueen pienin, mutta kun hän lähti maitokupilta, oli hänen mahansa paisunut niin isoksi, että hyvä jos jalat koskettivat maata.
Elli oli aina menossa mukana. Tässä hän oli mukana tekemässä naapuriasunnon remonttia.
Viimeinen otettu kuva Ellista 8.6.2008. Kuva todistaa, että hänellä oli kyllä ruoka- ja juomahaluja vielä toiseksi viimeisenä päivänä.
Nyt meitä on vain enää neljä, ilman sinua rääpäle. Mikään ei tule olemaan enää ennallaan.
Hyvää yötä kultapieni. Kiitos, että olit elämässämme mukana, pahoittelut, että sinut vietiin meiltä niin aikaisin! Sinua ei korvaa mikään, koska tässä maailmassa ei ole mitään yhtä herttaista pientä otusta kuin olit sinä. Kaipaamme sinua rääpäle! Elli nukutettin luotamme pois tänä aamuna noin 10.45, kun hänellä ollut kohtutulehdus oli mennyt pahaksi ja ilmeisesti yöllä kohtu oli lopullisesti revennyt. Ennusteet olivat niin huonot, että päätimme helpottaa Ellin tuskaa ja päästää hänet juoksemaan villinä ja vapaana ikuisilla vihreillä nurmilla. Koko perheemme ikävöi sinua! |
Kirjoittaja
kun halu on näyttää, että jotain on saanut aikaiseksi, oli aika perustaa oma neuleblogi. Enemmän tykkään kyllä suunnitella ja sen takia sivuiltani löytääkin paljon erilaisia ideoita aina pitsistä kravatteihin ja t-paitoihin.. Täynnä suunnitelmia ja jopa muutama valmis työkin
Kävijämäärä
Ja edelliset tuhannet kävijät ovat saaneet tällaisia lahjoituksia Mitähän se Jaana nyt...?
Klikkaa itsesi postituslistalle, niin tiedät jokaisen askeleen uusista ideioista ja askareista. Palvelun tarjoaa Blogilista
suosikkilinkkini
http://cpourleternite.canalblog.com/ englannin kieliset suosikit M. Patrizio illustrations + cute stuff the kim family benefit art + craft auction Interweave pressin neulontaohjeita ruotsi/tanska/norja Ja lopuks suomeksi Jotain ihan muuta Televisio-ohjelmia Omia sivuja
Jaanan muut blogit
Iso Kiitos käynnistäsi! Jos tykkäät tyylistäni, käy ihmeessä katsomassa myös sisustusblogini Koti Kainuunkadulla ja Joulublogini Joulu Kainuunkadulla! Jotta tämä pysyisi puhtaasti neule- ja käsityöblogina perustin blogin Pikku Myyjän Päiväkirja |